Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Tilda joulukalenterin luukut 7.-15.

Pitääpäs laittaa taas pienen tauon jälkeen noita kalenterikuvia, että pääsee takaisin kiinni päiviin. Monta päivää on taas hujahtanut ja saakin laittaa useammasta luukusta kuvaa.
Päivät on menny ihan kauhean äkkiä ja alkuviikko oli täyttä hulinaa. Perjantaina poistettiin viisaudenhampaat alhaalta ja sen takia ei oikein ollut intoa kirjoitella.

Tässä siis viimeisimmät luukut 7.-15. En ole ihan varma, onko luukut oikeassa järjestyksessä.

7.luukkussa oli raidallista kangasta.
8.luukussa suklaata.
9.luukku kangaskassi ja pistotyö.
Lähempää kuvaa pistotyöstä.
10.luukusta pesusieni ja mansikka body butteria.
11.luukusta sain leikekuvia, leimasimen ja leimasinväriä.
12. Erilaisia huopakankaita.
13.luukusta kuviosakset
14. punaista ja vaaleanpunaista kuultokartonkia ja 15.luukusta enkelinsiivet ja lumihiutalepyykkipoikia.

perjantai 6. joulukuuta 2013

6.luukku

Sain Tilda joulukalenterin kuudennesta luukusta ihanan avainnauhan.


Käytiin tänään tuolla lumisateessa kävelyllä katselemassa joulukalenterin luukkuja. Kokkolan vanhassakaupungissa asukkaat ovat jo useampana jouluna laittaneet ikkunaan kalenteriluukut, joihin sitten ilmestyy erilaisia koristeita luukun "avautuessa". Tänään kävimme katselemassa ensimmäiset kuusi luukkua. Kuvia en viitsinyt ottaa, koska tuo lumisade häiritsi sen verran. Lupaan ottaa kuvia joku toinen päivä sitten.

Oli ihanaa huomata, että moni muukin oli lähtenyt kävelylle lumisateesta huolimatta. Eteensä ei oikein pystynyt katsomaan kun lumihiutaleet lensi suoraa kasvoille ja silmiin. Kuitenkin kävelylenkillä pääsi ihanasti taas joulun tunnelmaan.

Huomenna tiedossa reissu Tuuriin Keskisen kyläkauppaan. Toivottavasti löytäisin joululahjat sieltä. Luultavasti puolet suomalaisista on samaa aikaa ostoksilla siellä, mutta en anna sen häiritä ja keskityn vain omien ostosten haalimiseen.

Mukavaa viikonloppua ja hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle!

maanantai 10. joulukuuta 2012

6. - 10. luukut

Eipäs ole minustakaan täällä kuulunut sitten viime keskiviikon. Flunssaa on edelleen ollut ja en ole viikonlopun jälkeen uudelleen koneelle päässyt. Tänään oli jo suunta parempaan päin. Toivotaan, että nyt lopultakin parantuisin.

Tässä kuitenkin viimeisimmät luukut:

6.luukusta sain ihanan koristellun peltipurkin ja kynttilöitä

Kirjontakuva luukusta 7.

Luukku 8. sisälsi koristellun tulitikkuaskin, missä oli sisällä nauhaa ja nappeja ja muuta ihanaa. Kuvaa en hoksannut ottaa.


9.luukku oli paketoitu nätillä nauhalla.

Ja sieltä löytyi raidallinen kaitaliina. Mistähän kalenterin tekijä tiesi, ettei minulla ole keittiön pöydällä jouluista liinaa.

10.luukku oli kangasluukku

lauantai 8. lokakuuta 2011

napapiirin pikajuna

Oon tällä hetkellä yövuorossa töissä, nyt justiin on hiljanen hetki, joten ajattelin vähän jotain kirjotella tännekin. Kirjottelen "huomenna" sitten lisää, kun oon heränny.

Nyt olisi aika minunkin aloittaa tämä blogi jälleen, koska joulu alkaa jo olemaan lähellä. Hauska ajatella, että jotkut ihmiset kammoksuvat, jos joulua edes ajattelee syksyllä. Mutta minkäs sille voi, jos on jouluhulluus.<3

Katoin yövuorossa tuon Napapiirin pikajuna ja monessa kohtaa vaan meni kylmiä väreitä. Tykkään todella paljon tuosta elokuvasta ja oli se taas yhtä ihana. Alkaa joulu pikkuhiljaa tulemaan mieleen. Otan pikkuhiljaa kirjat ja lehdet esille ja alan miettimään uusia inspiraatioita tulevalle joululle. Toivottavasti tämä joulu sujuisi vähän paremmin kuin viime vuonna. Työt meni nimittäin yövuoroissa lukuun ottamatta joulupäivän ja tapaninpäivän välistä yötä.
Viime joulu ei tuntunut oikein kunnon joululta. Olisiko johtunut töistä vaiko uudesta asunnosta, johon en millään saanut jouluista tunnelmaa, en jouluvaloilla tai koristeilla. Jospa tänä jouluna olisi eri juttu. Toivotaan näin. Jos sitten ensi vuonna asuisi jo omassa asunnossa, jossa saisi aloittaa omat jouluperinteet ja tavat.<3

Sain "tänään" eli siis perjantaina Salaiselta jouluystävältä postia. Laitan huomenna kuvaa siitä mitä sain. Oli kyllä aivan ihana paketti. Rakastuin etenkin siihen heijastimeen minkä sain. Mutta siitä lisää sitten huomenna.

Olen myös mukana Tildan joulukalenterissa. Odotan jo innolla joulukuuta, koska en aikaisemmin ole ollut tildan kalenterissa mukana. Itselläni on hieman vaiheessa vielä kalenteri, mutta onhan vielä tämä kuu ja ensi kuutakin kalenterin tekoon. Suurin osa luukuista on jo hankittu, mutta ompelukset ovat vielä alulla. Mutta tässä kun vapaat alkavat öitten jälkeen, alan niitä tekemään.

Kuvia ei nyt tähän tekstiin tullut, mutta ensi tekstissä sitten. :)

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

joulu pakettiin

Se olis aika laittaa joulu pakettiin. Eli tässä vähän lahjoja mitä sain, sitten voisikin sulkea tämän blogin ja alottaa taas ensi vuonna, kun joulu alkaa olemaan mielessä. Siirryn kirjottelemaan tuota toista blogia. Sinne pääseepi tästä


Tässä tosiaan vielä luukkuja. En muista mistä luukusta tulivat, mutta 21. ja 23. ne taisivat olla. Luukussa 22. oli karkkia ja niitä nyt ei voisikaan enää kuvata. :D
Luukusta 24. ja samalla siskoni joululahjana tuli Gina Tricot:n lahjakortti (30e)


Tämä oli poikaystävältäni. Rakkaudella hän sen ainakin oli paketoinut.<3
Lahjasta ilmestyi nämä:


Eli W.A.S.P:n paita, Stuntmanille 40e lahjakortit ja ihana uusi muumien jouluinen kausimuki.<3


Tämä paketti ilmestyi niineksen paketista. Kiitos niines!!<3


Äidiltä ja isältä sain tämän ihanan enkelin ja Tupperwaren mukit ja kannun. Sain myös 50e käteistä, jotta saan itse ostaa mitä haluan. Ennen he antoivat aina 50e lahjakortin erilaisiin vaateliikkeisiin, mutta tänä vuonna he antoivat sen rahana. :)


Tämän ostin itse itselleni joululahjaksi. Eli ihana ompelulaatikko mihin kerään nauhat ja muut tilpehöörit.

Muitakin lahjoja sain, mutta jotenkin en nyt kaikkea muista ja kaikkea ei edes tullut kuvattua.
Anopilta sain ihanan kynttelikön, Tilda-nauhoja ja ihanat pörröiset sukat.
Mummolta sain servettitelineen ja servettejä.
1. Kummeilta sain vartalovoiteen ja ihania pitkiä jäätelölusikoita.
2. Kummeilta sain viinilasit.

Saimme yhdessä avokkini kummeilta kaksi Pentikin sydänmukia ja sen jälkeen oli pakko hakea alesta vielä neljä lisää. :D Rakastuin niin niihin mukeihin.<3

Mutta nyt on aika jättää hyvästit tältä vuodelta ja huomenna ja ylihuomenna aion kerätä joulun suurimmaksi osaksi pois, jotta saan vihdoin sisustaa tuota meidän asuntoa oikein kunnolla.

Kiitos lukijoille ja vierailijoille käymisestä ja kommentoimisesta. Ensi vuonna taas tavataan!! :)

maanantai 20. joulukuuta 2010

Luukkuja lisää..

Täältä kirjottelee sairas tyttönen. :(
Oon flunssassa ja mitään ei jaksais tehdä ja on niin voimaton olo. Pää täynnä räkää.. :/

Tässä kuitenkin luukkuja, kun en ole niitäkään päivitellyt vähään aikaan. Oon nimittäin käyny ostoksilla ja sinne menikin rahaa sitten paljon.
Jos sitä huomenna tekis joulusiivoilut, saas nyt nähä.


Luukusta 18 sain toin pelin, luukusta 19 huulikiilteen ja luomivärikynän ja tänään luukusta tuli tuo meikkipussi ja nuo rusettipinnit. <3 Sisko tietää mistä tykkään. :)

Sain lisää mun lapsiperheeseen. Eli nuo halaavat pingut on uusia samoin kuin tuo lumipallo. Niistä vaikka parempaa kuvaa sitten huomenna. ÖITÄ!!

perjantai 17. joulukuuta 2010

jouluiset vaihdot ja luukut 16. ja 17.



Eilen 16.päivä luukusta tuli ihanaistakin ihanampi hiusvaha.. Rakastan tuota vahaa. Se oli siskoni, mutta hän ei ollut ikinä sitä käyttänyt. Yhtenä iltana, kun oltiin tanssimaan lähdössä, oli muotovaahto loppunut ja mietittiin, millä saataisiin mun hiukset kuosiin. No tuon vahan siskoni oli saanut lahjaksi joskus korissa, jossa muitakin hiustuotteita oli. Sitä kokeiltiin ja se oli aivan ihanaa. Sisko ei itse sitä ole käyttänyt sen jälkeen, joten sain sen sitten omaksi.<3
Tänään luukusta ilmestyi sitten pähkinäsuklaata. Voivoi.. Se on niiiiin hyvää. :)

Osallistuin jälleen Jouluista iloa -blogin järjestämään jouluvaihtoon ja tällaisia ihanuuksia löytyi paketista. En tiedä olisiko paketin saanut jo avata vai olisiko pitänyt odottaa aattoon. Minä en nimittäin jaksanut odottaa. :)
Tällaisia sieltä sitten putkahti.<3


Sain tuollaisia ihania lumiukko-karkkivuokia, tuollaisen keksien suklaistamiseen tarkoitetun muotin ja geishaa. Harmi, etten tuota geishaa itse voi syödä, vaikka geishoista todella paljon tykkään. Geishat nimittäin sisältävät vehnäjauhoja. :/ Avokki saa sen, on tyytyväinen. ;)
Myös ihanan kortin sain. Kiitokset Migulle.<3


Tilda foorumilla päätimme niineksen kanssa pitää oman jouluisen vaihdon, kun muut olivat joulukalenterit vaihtaneet ja niiden sisältöjä esittelivät. Oli ihanaa vaihtaa lahjoja kanssasi Niines!!
Sain ihanan enkelitötterön, jonka sisällä oli enkelipatukoita. Jostakin kumman syystä ne on hävinnyt. :D Tai on siellä vielä muutama, mutta niitä ei näy. (niin niin. ;D ) Sain niinekseltä myös tämän alla olevan paketin ja olen hyvin vihainen tästä, koska mistään tällaisesta ei sovittu mitään!!

Sisällön esittelen vasta aaton jälkeen, koska kortissa luki, ettei pakettia saa avata, kun vasta jouluna. Odotan innolla, mitä sieltä ilmestyy.<3 Kiitos myös tästä!!<3 :)

torstai 16. joulukuuta 2010

15.päivä

Ensimmäisen kerran tuli tänään sellainen tunne, että en jaksais joulua just nyt.. Mutta kyllä se siitä sitten helpotti.
Oon koko viikon meinaillu tehdä vaikka ja mitä, mutta suunnitelmat muuttuu koko ajan tai sitten oon niin väsyny yövuorojen välissä, etten ees saa mitään aikaseks.

Piparkakkuja tosiaan leivoin, mutta ne meni täysin pipariks, eli ei onnistunu kovin hyvin. Että siinä sitten jouluinen aherrus. Oli ne ihan ok makusia, mutta aika jauhosia. Jos sitä kokeilis uudestaan.. VALMISTAIKINASTA.. :D

Ei oo taas vähään aikaan tullu tänne kirjoteltua, joten on het useampi luukku kuvattuna ja näytettävänä. Kuvapläjäys heti kerralla.


Luukku 10 sisälsi pasteijamuotit, joilla saa helposti tehtyä pasteijoita. Odotan jo, että pääsen kokeilemaan.
Luukussa 11 oli nuo hepat, jotka sitten pääsee killumaan joulukuuseen (jos se tulee)
12.luukussa oli tuo ihuna hopeinen enkeli, jonka myös saa kuuseen koristamaan.


Luukussa 13 oli tuo ihana valkoinen kynttiläkippo, jossa on nätit reiät. Vielä ei kupissa ole ollut tuikkua, mutta odotan jo innolla sitä hetkeä, kun siihen kynttilän sytytän.
14.luukusta tuli nuo nätit enkelikuusenkoristeet. Niitä on kellon-, pallon- ja sydämen muotoisina. Ihana vanhanaikainen kuva enkeleistä ja kultaiset kiemurat. Laitoin siskolle viestiä, että jos muutama luukku vielä puuttuu, voisi sinne laittaa toisen paketillisen noita enkelipalloja. Sisko vastasi, että ne hän on ostanut jo pari vuotta sitten jouluna Anttilasta. Eli voi olla, ettei noita enää löydy edes.. Harmi! Ovat niin nättejä.<3


"Tänään" eli 15.päivä luukusta löytyi ihania lumimarja-servettejä. Minulla ei jouluisia servettejä olekkaan, muuta kuin isoina. Nyt on myös pieniä.

Olen tosiaan yövuorossa ja siksi minulle 15.päivä on vielä tätä päivää, koska en ole nukkunut vielä seuraavaan päivään.. :D

Pitää huomenna laittaa kuvaa uusista pingviineistä, jotka tänään sain. Ne on niin ihania. <3
Samoin minun uudesta "joulukuusesta". ;)

torstai 9. joulukuuta 2010


Tässä heti useampi luukku, lankakerä oli luukussa 7. Siittä suunnittelin tekeväni avokille lapaset. Kun hältä ei löydy hanskoja ollenkaan, niin saisi edes jotkut käsiä lämmittämään.
Luukusta 8 löytyi tuo ihana lumihiutale-nauha. Rakastan lumihiutaleita ja tuo nauha oli todella nätti. Se löytyy roikkumasta eteisen peilistä.
Yhdeksännestä luukusta löytyi dermosilin veriappelsiini-vartalogeeli. Ihanan tuoksuista.

Huomenna olisi tarkoitus leipoa piparkakkuja ja joulutorttuja, gluteenittomina kun tosiaan keliaakikko olen. Saa nähdä mitä niistäkin tulee. Ensimmäistä kertaa teen gluteenittomia jouluherkkuja, koska vuoden alussa keliakia minulla todettiin.
Mutta huomenna siitä operaatiosta lisää.

tiistai 7. joulukuuta 2010

luukku 6.


Tällaiset ihanuudet tupsahti luukusta numero 6. Aivan ihanat tähtikynttilät ja fazerin sinistä. Aukaisin paketin jo viime yönä, mutta sain pidettyä herkkusuun supussa ja söin patukan vasta illalla. nams. :)

Tämä yö enää ja sitten olisi neljä vapaata. Huominen on pyhitetty lumen luomiselle, siivoamiselle ja ompelulle!<3
Katsotaan kuinka hyvin saan tehtyä vai jääkö siivoaminen suosiolla. :D

Olisi tarkoitus tehdä pussukka ja muffineja, yksi tonttu on ilman vaatteita ja kaksi tonttua vielä tekemättä. Olisi myös tarkoitus tehdä työkaverille ja siskolle enkelit, mutta katsoo miten ehtii. Onhan niitä vapaapäiviä monta. :)

Niin ja hyvää itsenäisyyspäivää, vaikka se jo menikin.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

2. adventti ja luukut 4 & 5

Tällaiset ihanuudet löytyi luukuista 4 ja 5. Nuo sydänmuotit oli luukussa neljä. Niillä voi tehdä kaaaikkea ihanaa.<3 ja tuo suloinen glögimuki oli luukussa viisi. Tänään käynkin sitten siskolta hakemassa lisää luukkuja, jopa 16.luukkuun asti. :) Itse en ole vielä viittä luukkua tehnyt, mutta ne ei onneksi ole vielä ihan edessä.


Löytyipäs myös ihana joulutähti meidän keittiön ikkunaan, kun ei ikkunalautaa ole, että saisi kynttelikön siihen. Mutta tuollainen meidän mummulla on ollut ja itse kun samanlaisen löysin, niin oli pakko ostaa. (minimani 8,95e)


Oli pakko saada vähän jouluisempia astioita, joten ostin Teemaa kaksi kuppia ja kaksi puurolautasta. :)
 Oikein ihanan joulunpunaisina.<3

perjantai 3. joulukuuta 2010

Tänään heräsin kolmelta, joten sinne meni sekin päivänvalo.. Otin kuitenkin kuvat, ne saattaa vähän oranssit olla, mutta muuten pitäisi laittaa vielä useamman päivän luukuista kuvaa, jos ei tänään nyt sitten pistä.


Tällaisen ihanan kirjan sain siskoltani ensimmäisestä luukusta. Sovittiin siskon kans, että jos kotoa löytyy jotain sellaista mitä ei itse tarvi ja tietää, että toinen siitä tykkää, voi sen laittaa toiselle pakettiin. :) Tuo Ompele Kirjo Koristele -kirja oli aivan ihana, varmasti jotain ideoita siitä löytyy.
Viilan sain luukusta kaksi ja se kyllä tuli tarpeeseen. Olen siskollani aina viilan hommaamisesta puhunut, mutta aina se on jäänyt. Nyt minullakin on oma. :)
Kolmannesta luukusta paljastui kynsilakka. Käytän kynsilakkoja todella paljon ja koristelen myös kynsiäni eri tavoin. Nyt minulla on tuollainen "normaali" sävy, jota voi käyttää ihan milloin vain.


Päivin lähettämästä paketista löytyi neljä mini tuplaa. Ehdin kaksi niistä jo syödä, piti jättää nuo kaksi kuvausrekvisiitaksi. Mutta kohta ne on taas paremmissa suissa. (minun tällä kertaa)


Tuollaisen ihanuuden löysin kodin terrasta. Vielä se ei kätke sisäänsä mitään, mutta jospas sitä kaupasta jotain saisi tuotua ja piilotettua tontun vahdittavaksi.

Minun toisesta amarylliksesta alkaa vihdoin näkyä kasvua. IHANAA!! Luulin, että ne on ihan kuolleet, eikä meinaakkaan kasvaa mihinkään suuntaan. Onneksi ne kasvaa, ehtiiköhän ne jouluksi vielä..?

Tuolla ihanaa arvontaa, käykääpäs katsastamassa. Myöskin ihania postauksia ja kokonaisuudessaan suussa sulava blogi.

Tildailua


Tällaisen kortin tein siskolle syntymäpäivälahjan kanssa. Kun tosiaan tehtiin siskon kanssa joulukalenterit toisillemme, laitoin tämän 10.12 luukkuun ja isomman lahjan mukaan. Toivottavasti tykkää. :) Toisaalta olisi voinut vaikka nuo siivet jättää kokonaan pois, olisi ehkä ollut parempi. Mutta hyvä se on noinkin.


Tällaista myös tein, eli tulitikkuaskeihin suunnittelin tildamaista kuvaa. Tuossa on jo ensimmäinen valmiina, mutta siihen loppuikin sitten tulitikkuaskit. Kävin kuitenkin ostamassa lisää askeja, joten taas pääsee koristelemaan. Nyt on ihan liian monta rautaa tulessa, kun koko ajan tulee uusia ideoita ja tekemisiä. eikä se aika tosiaan riitä kaikkeen. Ainakaan kerralla. Pitäisi pikkuhiljaa tehdä, mutta miten se onnistuu?


Tuolla olisi ihana arvonta, käykääpäs osallistumassa. Ja aivan ihana on blogikin, lukekaapas. ;)

Laitan sitten päivällä kuvia noista kalenterin sisällöistä, mutta nyt olen yötöissä ja olin nämäkin kuvat jo aikasemmin lisäillyt tänne. :D Niiden kuvien ottamiseen todella tarvii sen päivänvalon, jos haluaa hyviä kuvia.
Mutta minä jatkan töitä, päivästä taas lisää. :) Koko ajan meinaa tulla huomenna, mutta tänään on jo 3.päivä, vaikka menenkin parin tunnin päästä nukkumaan. Samaa päivää se siltikin on.. :)

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Joulukuu alkoi..

Katsoinpas jo Tonttu Toljanterin tälle päivälle. :) En kyllä televisiosta, ku se tuli jo klo 7.40, liian aikaista mulle, mutta katoin sen Yle Areenan sivuilta. Sieltä kannattaa käydä kattelemassa, jos ei ehdi aamusta tai iltapäivällä katsomaan televisiosta, niin ku itellä valitettavasti on.

Tänään olis tonttutalkoot tiedossa, koska lupasin mummulle tekeväni kahdelle sen pienimmälle tyttöselle tontut ja lupasinpas myös mun kummitädille tehdä sellasen vähän isomman tontun. Kuvaa laittelen, kun ne valmistuu.

Ihanaa, kun joulu tulee. Siihenkään ei oo enää kauaa.
Tänään sai avata ensimmäisen luukun kalenterista ja minullahan oli se, Päivin ansioista. Sain Päiviltä ihanan joulukuusi-muotin, jolla pipareita pitäisi sitten alkaa tekemään.<3


Pitäisi tänään siskolle toimittaa hänen kalenterinsa. Huomiselle on minulla Päiviltä vielä luukku. :)

Minulle on käynyt niin, ettei ne minun amaryllikset ole kasvaneet yhtään mihinkään.. Osaako kukaan neuvoa, miksi näin on tapahtunut tai siis mitään ei tapahdu?


Vähän jouluista kuvaa, minun joulukaktukseni kukkii oikein nätisti. <3 Pieni tonttu siellä nostaa peukaloa, tsemppailee minua tuossa vastapäätä. :)

tiistai 30. marraskuuta 2010

oivoi..

Voi että, kun aika menee niin nopeaa. Tänään oli kynttiläkutsut kotosalla ja täällä oli vilskettä ja vilinää viidestä yhdeksään asti. (Niin käy, kun kutsuu puheliaat tätinsä ja mummunsa kylään <3)
Tein tuonne kynttiläkutsuille tarjottavaksi glögi-luumu-juustokakkua. *slurps*
Hyvin kävi kaupaks ja melkein koko kakku meni, eikä edes kovin monta syöjää ollut.


Pikaisesti otin kakusta kuvaa, enkä ees huomannu, että siltä huonommalta puolelta, josta vuoka napsas palasen. :D Noo, ei se mitään. Maku oli tärkein! Ja se oli todella hyvää. :)

Sain anopilta eilen Tildan kevät -kirjan, kun kerroin, että olen alkanut "tildailemaan". No häneltä löytyi kyseinen kirja, jota ei itse tarvinut, niinpä sain sen itselleni. <3

Osallistuin ihanaan jouluvaihtoon ja näin ihania jouluisia juttuja sain Piialta, itse jouluemolta. Suklaa valitettavasti karkasi parempiin suihin, eli avokki sen otti (annoin kylläkin luvan kanssa) ja tuon ihanan Tazza-kaakaon join yövuorossa töissä. <3 Sydän on jo ripustettu seinälle ja tontut odottavat tekemistään.


Tällaiset jouluvaihdot on kyllä ihania. <3

Eipä onnistunut minun joulukalenterini täällä, olikohan liian myöhään kuitenkin laitettu, voipi olla. Jospa sitä ensi vuonna kokeilisi uudestaan ja aikaisemmin. Mutta ensimmäinen ja toinen luukku minulla kuitenkin on ja ensimmäisen pääsen jo huomenna avaamaan. <3 Muuten minulla ei kalenteria vielä olekkaan. :o ihme kyllä!! Ennen olen aina ostanut kalenterin ajoissa.
Siskoni kanssa kuitenkin vaihdamme keskenämme kalenterit ja muutama luukku vielä puuttuu, pitää ne hakea huomenna ja paketoida. :)

IHANAA KUN JOULU TULEE!!<3

lauantai 6. marraskuuta 2010

Joulukalenteri 2010

Innostuin jotenkin ajatuksesta, että kyselisin täällä osallistujia joulukalenteriini.
Olen monessa blogissa nähnyt näitä joulukantereita ja haluaisin itsekkin sellaisen. Toivottavasti vain osallistujia tulisi tarpeeksi. :)

Eli olisi mukavaa saada parin euron arvoinen joululahja joka liittyisi jotenki jouluun ja sen odotukseen, tottakai olisi myös mukavaa saada pieni kortti, jossa sitten lukee, miksi juuri sen lahjan valitsi ja miten se lahja jouluun liittyy, joko omaan jouluun tai miten itse voisin sitä hyödyntää joulunodotuksessa. :)
Lahja voi olla omatekemä tai ostettu.
Paketoi lahja sellaiseksi kuin itse haluat: pakettiin, pussukkaan, tulitikkurasiaan tai vaikka kirjekuoreen. Kunhan paketti on omannäköisesi.

Osallistuisin sitten tottakai jokaisen joulukalenteriin, joilta itse pakettia saan.
Kiitos kaikille, jotka päättävät osallistua. :)

1. Päivi
2. Päivi
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
19.
20.
21.
22.
23.
24.