perjantai 14. marraskuuta 2014

Keittiöinspis

Keittiöön olemme suunnitelleet valkoisia kaappeja ja runkoa, tumman harmaata/mustaa tasoa ja taustalevyksi vaalean harmaata taustaa. Keittiönkaapeissa on peilikuvio, kuten monessa noista kuvissakin on. Haluaisin myös lasikaappeja, mutta sitä asiaa vielä mietitään.

Kävimme keskiviikkona katselemassa keittiöön ja muihinkin huoneisiin kaappeja ja saamme ensi viikon lopulla hintatarjousta ja kuvia/suunnitelmia keittiöstä. 

Tässä muutamia kuvia, jotka inspiroivat minua ja joiden tyylistä keittiötä itsekkin haluaisin. Katsotaan minkälaisia suunnitelmia keittiöstä saamme. Odotan jo innolla!


Kuva täältä

Kuva täältä

Kuva täältä

Kuva täältä

Kuva täältä

Kuva täältä

Kuva täältä

Kuva täältä





Kuvat täältä

- Hannemari

tiistai 11. marraskuuta 2014

Joulu

Kuva täältä

Kuva täältä

Kuva täältä

Kuva Pinterest (alkuperäistä lähdettä ei löytynyt)

Kuva täältä

Kuva täältä

Kuva täältä

Kuva täältä

Kuva täältä

Oma maa Mustikkamäki

Ajatuksia pyörii päässä ihan liikaa.Aiheita on niin paljon ja monenlaisia.
Aika loppuu kesken ja ajatukset pitäisi saada yhteen paikkaan.

Siispä päätin muuttaa joulublogini yhdeksi yleisesti aiheita läpikäyväksi blogiksi.

Meillä on taloprojekti meneillään ja ideoita on ihan liikaa. Tänä vuonna ei enää tee mieli suunnitella joulua vanhaan pieneen kämppään, vaikka asumme vielä tämänkin joulun siinä. Haluaisin jo suunnitella uuden kodin joulua ja uutta kotia muutenkin.

Sisustusajatuksia pyörii liikaa päässä ja haluankin saada ne koottua jonnekkin. Pinterest on isona apuna kokoamassa kuvia yhteen, mutta silti haluaisin myös kertoa kuvista jotain ja jos joskus jopa lukijatkin antaisivat ideoita ja ajatuksiaan kommenteissa.

Laitan tottakai myös jouluisia kuvia ja jouluaiheita tältäkin vuodelta, mutta vähemmän tietenkin.
Minulla on niin paljon tällä hetkellä tekeillä, että jouduin jättää tänä vuonna kaikki jouluvaihdot välistä. Haluan pitää kuitenkin pienen järjenhivenen päässäni. :)


Nyt uuden alun kunniaksi voisin kuitenkin kertoa itsestäni asioita ja päivittää vanhaa tietoa joulublogin lukijoille:

Hei, olen Hannemari!



- Olen 25-vuotias rouva (menimme kesällä naimisiin).
- Perheeseen kuuluu minä ja mieheni.
- Asumme tällä hetkellä kerrostalossa kaksiossa.
- Rakennamme omaa kotia Mustikkamäelle ja sen on tarkoitus valmistua maaliskuun tienoilla.
- Harrastan kahvakuulanostamista ja kisasin syksyllä LC SM-kisoissa ja voitin pronssia omassa painoluokassani amatöörisarjassa (16kg kahvakuula). Tähtään ensi vuoden keväällä järjestettäviin Biathlonin SM-kisoihin.
- Olen ammatiltani lähihoitaja ja hieroja. Teen kuitenkin 100% lähihoitajan töitä tällä hetkellä. Olen myös kahvakuula- ja crosstraining-ohjaaja. Ohjaan tunteja n. 2-3 kertaa viikossa ja hieron lisäksi silloin tällöin.
- Olen todella kova neulomaan, askartelemaan ja muutenkin tykkään todella paljon tehdä käsitöitä. Uudessa kodissa löytyy minulle oma askarteluhuone.
- Tykkään leipoa, mutta teen sitä todella harvoin pienen keittiön ja liian pienen pakastimen takia. Vieraita käy harvoin, joten tulisi liikaa syöpöteltyä itse omia tuotoksia. Odotan innolla uutta kotia, jossa on leivinuuni, keittiössä saareke ja iso pakastin ja jääkaappi.
- Rakastan joulua!

Tuossa varmaankin ne tärkeimmät tiedot, mitä näin pikaisesti pienessä infopaketissa kertoa. Tulen avaamaan jokaista osa-aluetta erikseen, kunhan vauhtiin pääsen.





Kuva: Sauli Ketola

Kuva: Maria

Oma maa Mustikkamäki <3

Tervetuloa mukaan, toivottovasti viihdyt ja myöskin kommentoit. :)

- Hannemari

lauantai 4. tammikuuta 2014

Joulu pakettiin

Aika laittaa joulu pakettiin ja laittaa lopuista luukuista kuvaa tännekkin.
Salaisena kalenterinlähettäjänä minulla oli Niines eli Essi.
Kiitos Essi todella paljon ihanasta kalenterista!

Luukut 20. ja 21.
22. luukussa oli ihana pyyheliinaessu, joka heti pääsi käyttöön keittiössä ja Nipsu-piparimuotti.
23. luukusta sain ihanan tuikkusydämen, jonka ripustin keittiön kattoon.
Luukussa 24. oli ihana Bambi.


Bambi seisoi vielä aattona ylväästi, mutta koki kovia, kun siskoni tyttö pääsi sillä leikkimään.
Siskontyttö ihastui tuohon Bambiin ja aattona se saikin vähän kovempaa kohtelua, eikä seissyt enää niin ylväästi. Kuvaa otettaessa oli kova haaste saada bambi pysymään seisovassa asennossa. :D

Nyt onkin aika laittaa joulu pakettiin ja joudun pyytämään kovasti anteeksi, etten ole ehtinyt kirjoitella enemmän jouluisia postauksia. Joulumieli on ollut ihan kateissa ja omassa kodissakaan en laittanut muuta kuin jouluvalot esille. Toivottavasti ensi vuonna joulumieli löytää paremmin minunkin tykö.

Hyvää uutta vuotta 2014 teille kaikille ihanille lukijoille ja tavataan taas syksyllä. :)


perjantai 20. joulukuuta 2013

SJY:n viimeinen paketti

Sain tällä viikolla viimeisen paketin Salaiselta Jouluystävältäni. Sain myös vihdoin selville, kuka oli minulle ihania paketteja lähetellyt ja sehän oli Tule joulu punainen -blogin Kristiina.
Kiitos Kristiina ihanista paketeista ja hyvää joulua sinulle! :)

Kristiina hyvin urkkinut ja kurkkinut blogista tietoa, kun lähetti minulle näinkin ihanan paketin:

Muumiahan se paketti sisälsi ja paljon!

Iso muumimuotti, ihana lasinen muumisydän ja muumirasia, josta löytyi ihana Pikky myy -heijastin


Kiitos todella paljon!! Lahjat olivat erittäin mieluisia.

Luukut 16.-19.

Luukusta 16. sain tulitikkuaskin, joka oli tuunattu Tildamaiseksi.
17. luukusta sain pussillisen nättejä helmiä.
Luukku 18. sisälsi vihertävää pilkullista kangasta.
19. luukussa oli tuoksuvia savikukkasia.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Tuurissa ostoksilla..

Kävimme poikaystävän ja anopin kanssa viikko sitten lauantaina Tuurissa ja täytyy sanoa, että reissu oli kyllä pitkä. Kiersimme poikaystäväni kanssa kahdestaan kauppaa ja anoppi meni omia teitä. Kun itse olimme jonottaneet kassalla puoli tuntia ja menimme kahville, soitimme anopille. Anoppi ei vielä ollut edes kassajonossa, vaan oli vielä elektroniikkapuolella viimeisiä ostoksia tekemässä. Lopulta hänkin pääsi kassalle ja joutui jonottamaan KAKSI TUNTIA!!! Luit aivan oikein. Hän jonotti liki kaksi tuntia yhdessä kassajonossa. Kirosin kyllä jo valitsemaamme viikonloppua, koska sehän oli veronpalautuksien jälkeinen lauantai ja tiesimme, että väkeä on liikenteessä. En kuitenkaan ajatellut, että noinkin kauan menisi jonottamiseen.

Selvisimme kuitenkin elävinä tuosta ostosh******stä ja kyllähän se reissu kuitenkin ihan mukava olikin. Ja ostettavaakin löytyi. Kaikkea pientä ja vähän isompaakin.

Muumi Muutto-sarjaan kuuluva isompi purkki

Pienempi lasinen muumilautanen, jossa Haisulin kuva
Isompi lasinen muumilautanen, jossa kuvassa Pikku Myy
Ostin myös tangle teezerin, uuden kännykkä-/rahapussukan, joululahjoja ja joulukarkkeja. Niin ja ostinhan minä uuden kakkuvuan ja pari käyttötavaraa (meikkejä ja hiustuotteita).
Anopilta sain käyttörahaa. Hän aamulla kysyi minulta ja avokilta, että haluammeko itse ostaa joululahjat vai ostaako hän. Sovittiin sitten, että itse katsotaan joululahjat. Tuo Muumipurkki ja pienenpi lasilautanen ovat siis anopilta joululahjat minulle.

Tällaisia ostoksia tuli tehtyä Tuurissa ja täytyy kyllä sanoa, että en kyllä sinne mene jouluhulinan keskelle enää toiste. Jos ensi vuonna vähän aikaisemmin marraskuun alkupuolella.