Kävin eilen Kodin Terrassa ja ostin kaksi ihanaa valkoista lumilyhtyä, valkoisen sydänkranssin, amaryliksen sipulin ja amarylismaljakon sille. Kyllä olen huiputettavissa, nimittäin siellä myyjät sanoivat, että kannattaa ostaa tuollainen ruukku, koska se on ihan tarkoitettu sille. Kuitenkin kun netistä katselin, niin todella moni sanoo (melkein kaikki), että amaryliksen voi kasvattaa ihan tavallisessa ruukussa. Jälleen kerran minua on huijattu. (Toinen kerta oli, kun ostin orkidean ja siellä sanottiin, että orkidealle on paras oma maljakko, mutta eipäs ollutkaan, koska läpinäkyvä maljakko ei ole hyväksi orkidealle.) No jospas joskus opin virheistäni. :D
Puhuin jo täällä, että hankkisin tavaroita ja laittaisin joulua vasta marraskuussa, kun ollaan uudessa kämpässä. Mutta toisin kävi. Kodin Terraan kun eksyttiin, oli ihan pakko ostaa kaikenlaista.
Tuon ihanan sydänkranssin ajattelin koristella jotenkin simppelisti ja laittaa ulko-oveen sitten uudessa asunnossa, eli se pistetään heti muuttolaatikkoon ja koristelen sen vasta sitten uudessa asunnossa. Nuo lyhdytkin ostin uutta asuntoa vasten, vielä en oo varma mihin, mutta ne oli niin ihanan näköset, että oli pakko ostaa. Jos en keksi paikkaa, onhan ne sitten tuleville jouluille tai jos antais joululahjaksi jollekkin.
Tässä on kuvaa sitten mun kukkaostoksista. Ostin tuon punasen maljakon ja tuon puna-valkosen amaryliksen tosiaan sieltä Kodin Terrasta, olivat aika kalliit (Amarylis 12,90e ja maljakko 6,90e). Olisin halunnu valkosen, mutta niitä ei siellä myyty.
Sitten tänään kun pääsin ostoksille Minimaniin, löysin tuollasen valkosen amaryliksen ja se on valmis hoitopakkaus, siellä on sipuli, multaa ja muovinen ruukku. Eli koko helahoito. Sen hinta oli kokonaisuudessaan 5,90e. Eli kiitti vaan Kodin Terra rahastuksesta!! :D
Tuossa kuitenkin vertailukuvaa noista sipuleista. Eli tosiaan Kodin terrasta ostettu sipuli on melkein puolet isompi, ku Minimanista ostettu. Mutta kokeilen istuttaa molemmat tässä ensi viikolla tai sitten kun parhaiten ehdin ja katson miten käy. Toisaalta voisin istuttaa nuo vasta, kun ollaan muutettu, koska en halua, että ne kukkis kovin paljon ennen joulua.
Ajattelin, että koristelisin tuon valkosen ruukun jollakin kivalla paperilla tai sitten folion tapaisella, jos löytyisi vielä värillistä. Mutta se on myöhemmin sitten, kun muuttorumba on ohi ja jouluvalmistelut valtaa mielen. :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukoristeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukoristeet. Näytä kaikki tekstit
torstai 14. lokakuuta 2010
tiistai 12. lokakuuta 2010
joulukirjoja ja ideoita..
Kävin tänään kirjastossa ja lainasin viis jouluaiheista kirjaa: Syystunnelmia ja joulun odotusta (kirja jonka bongasin lumiukolta), Suuri joulukirja, Joulun koristeita ja lahjaideoita, Ihana joulu ja Kaunis joulu kotiin.
Ei noissa monessa ollu sellasta joulua, mitä ite oon itelleni suunnitellu. Muutama hyvä idea sieltä kuitenki löyty. Ajattelin tehdä linnuille omia talipalloja. Laittaisin kookosrasvaa ja jotain siemeniä ja marjoja. Kyllä ne varmasti kaupaks menee. :)
Tollasen poronki suunnittelin tekeväni, jos saisin vain aikaseks koivunoksien hamstraamisen. Mutta idea ois kyllä tosi kiva. Samoin ku tää jäälyhty, jossa on koivunosia. Tosi kivan näkönen.
En muuten ees vielä tiiä miltä mun joulu tulee näyttämään. harmaata ja punasta ainakin, koska verhot mulla on jo valmiina ostettuna ja tehtynä. Anttilasta toissajouluna ostin verhokapan ja verhokangasta. Rakastuin niin paljon niihin ihaniin tonttuihin mitä siinä kankaassa oli. Ompelin punaiset verhot makuuhuoneeseen ja harmaat verhot olohuoneeseen, vaikka kyllä ne toisinki päin sopii. Kattoo miten ne tänä vuonna sitten siellä uudessa kämpässä menee. :) Sitte ostin kapan keittiöön, se on punasta kangasta.
En ollenkaan ees muista millaset ikkunat siellä uudessa kämpässä oli. Tai siis en kattonu miten siellä verhotangot meni. :D Hölmö ku olin niin sellasta en menny ollenkaan kattomaan.
Hölmö en ostanu sellasta samanlaista kuusenalusmattoa, kun oli niitä samaisia tonttuja siinä matossakin. Mutta enhän mää sillon mitään kuusta vielä kämppään hommannu. Nyt olis tarkotus sellanenki asuntoon hankkia, vielä ei vaan tiiä onko aito kuusi vai muovinen. Äiti ei nimittäin siedä oikean kuusen hajua, mutta avo taas haluais aidon kuusen, koska heillä on aina kotona ollu. Ite oon tottunu siihen muoviseen kuuseen, enkä muuta osais kuvitellakkaan. :) hassua..
Mutta tällasia ajatuksia aina tulee mieleen ja lähempänä jouluahan se sitte selviää, etenki ku on päässy sinne uuteen kämppään sitte. :)
Lunta muuten satoi, ku olin yövuorossa. Aamulla klo 5.30. Oli ihanaa, vaikka tuuliki kovasti.
edit. klo 13.30 ku heräsin, aurinko paisto, eikä missään merkkiäkään minkäänlaisesta lumesta. :/ Sitähän se tässä syksyllä on.

lauantai 9. lokakuuta 2010
joulu kaupoissa..
Kyllä, tänään näin ensimmäistä kertaa joulutavaroita kaupassa. Nimittäin Halpa-hallissa oli myynnissä jo jouluvaloja, tonttuja, kuusenkoristeita, paketointipaperia ja kaikkea mahdollista jouluista. Piti oikein kattoa muutaman kerran mitä kaikkea siellä jo oli. Kärkkäisellä käytiin sikapäivillä ja toivoisin niin joululahjaks Mauri Kunnaksen joulupuuro-setin, jossa on puurokulho kansineen ja kauha. En vain oo vielä raaskinu ostaa sitä. Ostaisin samalla myös sellasia puurokippoja neljä/kuusi, jotta niistä sitte sais syyä sitä joulupuuroa. Tuossa kuvaa koko Mauri Kunnaksen joulusetistä jonka haluaisin. :)
Mullahan tosiaan on Mauri Kunnaksen sellanen peltipurkki pipareille, jonka ostin viime vuonna. Se on niiin ihana. Mulla on myös kaks mukia, jossa kuvaa hiihtoretkestä.
Päätin, etten tee mitään ylimäärästä jouluun liittyen täällä kämpässä, koska sitten kaikki ostokset ja tekoset pitäis raahata mukana uuteen kämppään. Eli touhuilen vain noiden ristipistotöiden kans, jos en sitte jotain yli-ihanaa löydä kaupasta. Siinä onki tilanne, missä oon tuon pukin kans, eli toinen jo kaitaliinassa valmis, paitsi etten tiiä haluanko enää kaitaliinaa vai teenkö kalenteria mulle ja siskolle noista. Mitä mieltä ootte? :)
Pientä tunnelmointia täällä suklaan ja glögin kanssa. Kynttilät ja tuo valo täällä vain loistaa, ihanan tunnelmallista. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)