keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Joulukorttitalkoot

Eilen siskoni kanssa tehtiin joulukortteja meidän sukulaisillemme. Ajateltiin, että aloitetaan tänä vuonna perinne joulukorttien lähettämisen kanssa. Joka vuosi kokoonnutaan tekemään yhdessä joulukortteja.

Sain idean kortteihin Tuo ääni tiukujen -blogista ja päätettiinkin siskon kanssa tehdä noita samanlaisia origamikuusia. Värimaailma kuitenkin oli vähän erilainen ja olen todella tyytyväinen korttien ulkonäköön. :)  Kaikki tarvikkeet löytyi Tiimarista.

Tällaisia luomuksia tehtiin:



40 korttia tuli taiottua.

Vähän erilaista värimaailmaa.
Ja tottakai sitä piti vähän jouluista purtavaakin tehdä. ;) Frian gluteenittomasta lehtitaikinasta valmistui meille joulutorttuja ja ne nautittiin glögimukillisen kera. Tuo Frian torttutaikina oli tosi hyvää ja se on kahdessa osassa, joten voi sulattaa vain toisen taikinapalan, josta tulee juuri tuo seitsemän torttua. Toisen palan voi sitten säästää myöhemmälle.

Uuniin just menossa.
Todella hyvää oli, vaikka gluteeniton taikina ei kohoakkaan.

6 kommenttia:

  1. Heh, mahtavaa, että sain antaa inspiraation. :) Ja hyvä puoli noissahan onkin justin tuo, että näyttää kivalta missä värimaailmassa vain.

    VastaaPoista
  2. Niinhän se on. :) Ja meitä oli kaks tekemässä, joten noiden kuusien taittelu sujui ihan mukavasti.

    VastaaPoista
  3. Voi ääretön, kuinka hienoja kortteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Todella helppo tehdä, kunhan vaan oppii tekniikan noihin origamikuusiin. :D

      Poista
  4. Oletpa tehnyt aivan ihania kuusikortteja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Siskon kanssa niitä väkerrettiin yksi ilta.

      Poista