perjantai 31. elokuuta 2012

Joulu mielessä itse kenelläkin..

Voi miten se joulu alkaa jo raottamaan oviaan ja hiipii korvan juureen kuiskimaan.

Muutettiin tuossa heinäkuussa uuteen asuntoon (vuokra edelleen) ja sain todeta, että minulla on autollisen verran joulutavaraa. Kaksi kaappia on täytetty joulutavaroilla ja kyllä hymyilytti. Odotan jo innolla, että pääsen tätä uutta asuntoa sisustamaan jouluiseen asuun.

Todella moni blogi on jo availlut oviaan uutta joulua kohti ja niinpä päätin minäkin vähän jo itsestäni muistutella. :)

Joulureki järjestää jälleen tänä vuonna Salainen jouluystävä -vaihdon, johon minäkin aion osallistua. En vielä ole saanut aikaiseksi lähettää osallistumisviestiä, mutta tässä viikonlopun aikana voisi senkin tehdä. Lähtekääpäs jokainen mukaan sankoin joukoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti